TAUSTAA
Minä eli Ulla hankin ensimmäisen mäyräkoirani v. 1982 eli yli 40 vuotta sitten.
Kyseessä oli karkeakarvainen mäyräkoiranarttu FIN KVA-L Kaivannon Elviira, jonka isä oli Ruotsin tuontiuros, ajosukuinen ajovalio Benedicts Bocassa. Siitä se sitten lähti... Ellun kanssa innostuin harrastamaan ensin luolakokeita ja koska koira myös ajoi, osallistuimme jo -80-luvulla ajokokeisiinkin, Elviirallakin on ajokokeista 1-tulos, Varsinais-Suomen ensimmäinen. Myös jälkeä harrastimme vähän.
Vuonna 1987 kasvatin ensimmäisen pentueeni, kun Ellu sai mm. Fin KVA-A Fin JVA Eveliinan eli Ennin. Enni puolestaan sai 1992 pentueen, jossa oli mm. Eurooppa-pokaalin voittaja Fin KVA-A Fin KVA-L Fin JVA Rivakka Eemeli, Fin JVA Rivakka Estrella ja Fin KVA-L Rivakka Einari. Myös Einarilla ja Fannilla (Estrellalla) oli ajokoetulokset...
Pentueita ei vuosien varrella ole ollut kovinkaan monta, perhe+lapset hevonenkin tarvitsivat/-sevat oman aikansa ja tietenkin työ on ottanut osansa, mutta ennen kaikkea syksyisin aika menee metsällä... Mutta ehkä hiljaa hyvä tulee...
MÄAJ-kokeiden palkintotuomarikortti minulla on ollut 80-luvun puolivälistä lähtien ja ko. koelajin ylituomarina olen toiminut joitakin vuosia. Lisäksi minulla on MEJÄ-puolella koetoimitsijan pätevyys. Metsästyseurani (SMM) ja TSMKn lisäksi olen myös Sydvästin ja ÅTKn jäsen. Mäyräkoiraliiton hallituksessa olen ollut vuosina 2013-16, 18-19, 20-21 ja 24-25 ja ajotoimikunnan sihteerinä olen toiminut 2007-2016 ja jonkinlainen jäsen olen edelleen ja vuodesta 2013 olin muutaman vuoden myös liiton yhteistyötoimikunnan jäsen. MÄAJ-koepöytäkirjojen tarkastajana olen myös toiminut muutaman vuoden
Sivun kuvissa ylempänä Manta ja kettu ja emäntä joskus Mantan (ja emännänkin) nuoruusvuosina ja alempana Elma, jänis ja emäntä marraskuussa -14.
