kyostin_pennut4.jpg

Vuosi 2013

Hyvää alkanutta vuotta!

Tammikuu:  

Ensimmäisellä viikolla Kyösti ke 2.1. luolatöissä ketun kanssa isossa louhikossa. Silmän alla pieni vamma.

 Kuvassa Kyöstin esikoistytöt Rilla Ja Rulla. Luovutus helmikuussa

Lumimäärä hupenee alkukuussa silmissä ja loppiaisviikonlopuksi tulee hankikanto.

5.1. jahdissa Helmi pyörittää kaurista reilun tunnin ja Kyösti peuraa pariin otteeseen- passista pääsi ohi.

Manta ajoi su. 6.1. kettua yli 3 tuntia....-hankikanto ottaa kyllä tassuille... Ja nenä ja alahuuli ovat punaisia...

Su 13.1 Kyösti teki töitä koko päivän.

Jahdin jälkeen n. klo 16-20 taas Kyösti luolahommissa, iso kolmekerroksinen maaluola, 4 tunnin jälkeen pieni vaikeneminen, osasin mennä oikealle aukolla ja sain napattua kiinni. Muuten olisi mennyt takaisin...

Apujoukolle suuri kiitos kaivamisesta, vaikka lopulta Kyösti saatiinkin muuten kiinni!

 Ja tietenkin töitä tehtiin monena muunakin päivänä =) Noissa oli vaan alunperin linkitykset ultrapointin sivuille.

img_3374.jpg

Helmikuu:

Lunta on taas aika paljon ja joka päivä tuntuu tulevan vähän lisää. Koirat pystyy etenemään hangessa vaikka kaulaan asti on pehmeää lunta. Sen alla kovempi kerros. hakkuuaukoilla on välillä mielettömät kinokset, emäntä uppoaa lumikengilläkin reittä myöten....

Jäniksiä on pyöritetty. Joskus kettuakin. Meidän maastoissa ei ole talvisin peuroja, joten ei ole huolta sorkka-ajoista.

Tiina loppukuusta hoidossa. Kuva vieressä.

Millakin on jo ajanut vähän jänistä. Haukku aika tiheä ja kehittyy vielä varmasti. Intoa on! Ja hakee!

Kauden päätöspäivänä 28.2. Manta metsässä ajamassa jänistä 10h!! Lunta oli paljon ja alueella isoja hakkuita ja paljon ojia, jotka hidastivat menoa. Vuorokauden aika naatti, mutta sen jälkeen taas ok =)

Maaliskuuimg_3399.jpg

Terveiset Ruotsista! Kyösti kävi 9.3. Nyhammarissa näyttelyssä ja sai eri ja SERT ja oli PU1 ja VSP!!

Su 10.3 jäi SA "hännän päähän", K luokkansa 4., kolmelle ens. sa:t ja syynä nyt K:n häntä- pitää näyttää muille vähän, vaikka käytös oli nyt muuten erittäin hyvää- frid och fröjd.

12.3. sai Elma metsästysseuramme kiertopalkinnon: paras käyttökoira

Milla harjoitteelee lukemaan? Koiran kotilääkintäopus oli tarkkaan luettu/silputtu lattialle.... Energiaa riittää ja sen purku irtipitoajan ulkopuolella vaikeampaa

Hyvät MYYRÄKOIRAkelit, aurinkoisia päiviä ja hangesta näkyy lähinna mäyräkoirien häntiä...

19.3 Manta sai taas TSMKn kiertopalkinnon: Paras jäljestävä koira, kolmas vuosi peräkkäin =)

Ja Tiina eli Lilla My sai Kirsikkamäenmaljan eli oli paras monipuolisin käyttökoira!

Huhtikuu

Aurinkoa ja yöpakkasia edelleen.Lunta edelleen paljon ja joka paikassa. Vasta lähempänä kuun puoltaväliä alkaa sulaminen, mutta tuntuu, että tätä iloa on vielä vappunakin.

Koirat on trimmattu. Nyt odotellaan, että päästäis metsään harjoittelemaan jälkiä.

21.4. Laitilan ryhmänäyttelyssa Veeti sai käy-eri ja Manta käy-eri, käykl1, SA.

Jäljestyskausi avattu!! 28.4. Ilmajoella Manta starttasi riemua rinnassaan ja sai tulokseksi VOI1-46p. Varmaa työtä taas =), ja innokkuutta selkeästi yli oman tarpeen. Se kostautui, yksi makuu ohi... siitä vierestä löytyi kyllä kalanraato tutkittavaksi ja maisteltavaksi.

Helmille myönnettiin KULTAINEN KÄYTTÖJALOSTUSPALKINTO 28.4.

Toukokuu

4.5. Manta mejässä Mynämäellä. Varmaa työtä taas-> VOI1-46p.

Manta starttasi myös 29.5. Pedersöressä ja sai VOI1-47p.

Milla aloitti koeuransa heti 9kk täytettyään Lemussa 10.5., mutta sekosi täysin tuoreisiin riistanjälkiin. Ajo olisi voinut alkaa...Tuloksena 0. Mutta paransi huomattavasti jo 16.5. Loimaalla ja sai AVO2 ja tahti sen kuin parani Pedersöressä 29.5., tulos AVO1-47p.

Kesäkuu

Manta starttasi MEJÄkokeissä Salossa 9.6.-tuloksena hukaton kakkonen... ja 13.6. keskeytin MEJÄssä Kannuksessa vajaa 50m ennen kaatua- ei hukkaa, mutta ei oikein halujakaan =(

Milla sen sijaan jäljesti AVO-1-tuloksen pisteillä 46 Kannuksessa 13.6. Siirtyy siis VOI-luokkaan.

Pöytyän näyttelyssä 15.6. Millan piti siis saada näyttelytulos- jotta voi jatkaa mejäilyjään...

Milla ja veli Merri saivat molemmat JUN-EH:t, Manta Käy-ERI, Helmi Vet-ERI-Sa ja oli VSP-VET!

Ja Kyöstillä  niin lähellä.... Käy-ERI-SA ja PU2  ja varasert.

18.6. Paimiossa mejä-kokeessa Tiina sai VOI1, 40p.

Kesäkuun lopussa Pohj.maisessa mäykkyjen erikoisnäyttelyssä 29.6. sai Manta eri ja sa

Heinäkuu

3.7. Sauvon mejässä Milla jäljesti oikein hienosti viim osuuden puoliväliin, jossa hirvilehmä ja vasa sekoitti neidin täysin, ja tulos VOI0, Tiinaa ei huvittanut:-

Milla sai Kauhavalla 10.7 VOI2-tuloksen mejässä=)

14.7. Hyvinkään näyttelyssä taas läheltä piti Kyöstillä: eri-sa ja varasert ...

Manta eri, Helmi eh

Sitten tehtiin Norden runt resa: Mantasta 16.7. Elverumissa Norjassa NO JVA ja Elmasta Se JVA 18.7. Ruotsissa. Millakin jäljesti 1-tuloksen =)

Manta Köpingissa 20.7. kv-näyttelyssä eri ja sa.

Elokuu

3.8. Isonkyrön näyttelyssä Rivakka03082013058.jpg

Lemminkäinen eli Enska (vieressä->)

avo-eri, sa,PU1,sert ja ROP!! ja Kyösti

käy-eri, sa jaPU3. Manta käy-eri, sa ja PN2 ja sert

ja Helmi vet-eri, sa, PN3 ja varasert sekä VET-ROP.

Tuomarina Tapani Pukkila. Mahtava päivä!!

7.8. MEJÄ-kokeessa Paimiossa Manta jäljesti VOI1-47p. Milla hyöri yliajalle jne...->0

17.-18.8. Milla jäljesti Ruotsissa kahdessa kokeessa, sai molemmista ykköset ja nyt 12kk:n iässä siitä tuli SE JVA!

20.8. irtipito- ja heti mentiin... Jokainen koira on vuorollaan ollut metsässä kasvattamassa kuntoa ja kokemusta.

29.8. Kyöstillä kaksi supia.... ja naama sen näköinen...

Syyskuu

Supeja tuntuu olevan todella paljon. 4.9.mennessä sekä Kyösti, Elma että vanha Helmi ovat niiden kanssa tapelleet. Yhteensä 6 matsia ja kausi vasta alussa. Ei kivaa.

8.9.  V-S PM-MEJÄ Oripäässä: Manta VOI1-44p ja PM2, varakoira SM-kokeeseen.

15.9. Manta Nauvossa MÄAJ1-tulos jäniksellä erittäin kuivassa kelissä paljailla kallioilla.

Supimäärät senkun laskurissa kasvaa. 16.9. vanha Helmi meni jo maan allekin, ekan kerran elämässään ja Manta myös ladon alla reilun tunnin...

Loppukuusta Ålannissa kauriita juoksuttamassa. Enskakin mukana.

Lokakuu

5.10. Tiina MÄAJ-kokeessa Kalannissa, tuloksena MÄAJ1 ja pisteitä 78 ja risat. Ajoeläiminä rusakko ja peurapukki.

Åålannissa taas käyty pariinkin otteeseen, alla linkki Ultrapointin sivuille Kyöstin ajoon, saaliiksi kaurispukki.(Aktivoi/tummenna linkki ja avaa selaimessa tms. ja plussalla saat lähemmäs- näet kursorilla haukkutiheyden, vauhdin yms.)

http://dogps.ota.bz/up/DoGPSmap.aspx?pmc=FXzmko3k55mmz3qh55dlttk2n457159485&sid=MSM1WjW_KbXCNS8bjlS9wA2 

Myös mummokoira Helmi ajelee edelleen hyvin, hitaasti mutta varmasti. Alla linkki, vasaan loppui, vaikka minun metsäpassissa oli vielä pukinkyyditystä. Ultrapoint ei näytä haukkua oikein! Menossa takuuhuoltoon siksi, koira saattaa huutaa sataa ja haukkulaskuri laskee 0/min =(

http://dogps.ota.bz/up/DoGPSmap.aspx?pmc=FXzmko3k55mmz3qh55dlttk2n457160441&sid=MSM1WjW_KbXCNS8bjlS9wA2 

Ja Millalle eka kaato!

Marraskuu

2.11. Tiinasta KVA-A!!! Hieno juttu! Kemiössä kokeessa MÄAJ 1-tulos peuralla, 71,83p.

Mantalla todettiin murtunut kylkiluu... Lepoa siis. Jänisajot on kyllä maistuneet, 5.11. otin kiinni 100min jälkeen, jänis nähty väh. 5krt ja lopuksi ihan vierestä ohi... Meillähän on valkkarin ampuminen kielletty. Ollut jo kauan.

19.11. Tero eli R. Katto Kassinen ajokokeessa Skaraborgissa Ruotsissa. Tulos 1, 48p., tuom. Lennart Strandell. Terosta siis myös Se KVA-A!!

20.11. Tiina eli R. Lilla My myös ajokokeessa Skaraborgissa ja sai 1-tuloksen (46p). tuom. Thomas Almqvist. Tiinasta siis elämänsä neljännessä ajokokeessa Se KVA-A!
Tässä linkki tuloksiin:  http://skbgtk.dinstudio.se/empty_123.html  
(Tiinan tulos sivuilla 45p?? Kollegio nosti? Papereihin korjattu 46p...)

Joulukuu

Hailuodossa pupuja ajattamassa, varsinkin Millalle tekee hyvää myös "pään käyttö", peura kun on niin erilainen ajettava.

Vanha Helmi (11,5v.) on uskomattomassa kunnossa! Ajoi 4.12. mökkimaastoissa jänistä, sain kiinni yli 3,5 tunnin ajon jälkeen. Eikä vapaaehtoisesti =) Meno on hidasta, mutta vakaata =) Alla linkki. Ja haukkulaskuri rikki, näyttää joskus jotain, usein ei mitään...

http://dogps.ota.bz/up/DoGPSmap.aspx?pmc=FXldb0fay3ok4hha450j3lsxjy69511176&sid=MSM1WjW_KbXCNS8bjlS9wA2 

Mantalla 6.12 jäniksenajoa yli 3 tuntia räntäsateisessa kelissä. Hienoa kuultavaa =) Ja haukkulaskuri ei edelleenkään toimi.... Alla linkki Ultrapointin sivulle.

http://dogps.ota.bz/up/DoGPSmap.aspx?pmc=FXldb0fay3ok4hha450j3lsxjy69511350&sid=MSM1WjW_KbXCNS8bjlS9wA2 

VETTÄ; VETTÄ JA AINA VAAN VETTÄ! Ei ole todellakaan hyviä mettäkelejä nämäkään! 27.12. Kyösti jäi jumiin virtaavaan syvään veto-ojaan, roikkui etutassuistaaan melkein 20 min ennenkuin sai apua! Onneksi on gepsit!