Vuosi 2012

Tänä vuonna tulee 30 vuotta mäyräkoiraharrastusta täyteen ja 25 vuotta sitten syntyi ensimmäinen pentue!

tiina.jpg

Kuvassa Tiina 1v5kk tammikuun alussa onnistuneen ajon jälkeen.

Tammikuu: Lunta sadellut pikkuhiljaa ja tahti tuntuu koko ajan kiihtyvän. Puolenkuun jälkeen mäyräkoirille jo riittävästi, paljon ei saa enää lisää tulla.

Manta vielä käynyt metsällä. Elman kanssa pyöritetty jäniksiä ja kettuja, Helmillä peura-ajoja- ja jotain on saatukin :=)

Helmikuu: alkaa tosi paukkupakkasilla, la 3.2 esim -25!! Ei siis mitään ajokelejä! Niitä odotellessa tehdään kuitenkin pienempiä lenkkejä ja pelaillaan sisäpelejä= ruokapaloja piilotettuna pelinappuloiden alle.

Lunta onkin sitten saatu taas jo riittämiin, matalajalkaisilla täysi työ päästä etenemään hangessa. Rusakoita on kyörätty, ajajaa vaihdettu välillä... Ajoeläin nähty aina useita kertoja, ei kiirettä rusakollakaan, kun koira ei hangessa kovinkaan hyvin etene. Mutta yrittänyttä ei laiteta... =)

MAHTAVA KAUDEN LOPETUSPÄIVÄ! Su 26.2 oli hankikanto ja pari cm uutta lunta päällä. Ja mäykyt otti ilon irti.Oikeastaan koko päivä ajoa! Ja todella mahtavia! Ja varsinkin Elma pääsi näyttämään, että sekin todella osaa ajaa rusakkoa. Melkein kolme tuntia ja melkein yhtä soittoa. Manta ja Helmi ovat molemmat siinä lajissa jo aika vanhoja tekijöitä. Rusakko pyöri pienellä alueella edelleen, joten ajoja oli todella ilo seurata. Eikä tarvinnut  tyhjin käsin palata kotiin... =)

Maaliskuu alkaa hankikannolla ja koirat pitävät välillä aika hauskaa ja minua pilkkanaan. Ehkä tottelevaisuusharjoitukset tekisivät terää.

Elmalla on alkanut juoksu (huomattiin 11.3). Siis reilu 11kk edellisestä...

12.3. sai Manta Turun Seudun Mäyräkoirakerholta kaksi kiertopalkintoa vuoden 2011 ansioistaan: Kirsikkamäen malja (paras käyttökoira) ja paras jäljestävä koira.

21.3. Manta sai metsästysseuraltani (SMM) parhaiten menestyneen käyttökoiran pokaalin.

28.3. Mantaa muistettiin plakaatilla rotumestaruusmejän hopeasta V-S Kennelpiirin kokouksessa.kopi.jpg

Huhtikuu:

Ekat pienet jälkitreenit- meni molemmilla sekä Elmalla että Mantalla hienosti. Lunta oli kyllä vielä enemmän kuin "laki sallii", tien puolelta metsä näytti kyllä aika lumettomalta...

Veeti hoidossa pääsiäisenä. Rauhallinen nuori mies.

Köpi=Kyösti eli R. Kalle Kehveli loppukuusta hoitoon. Kuva vieressä.

26.4. Manta avasi jälkikautensa  Ilmajoella! Manta jäljesti hyvin ja sai tuloksen VOI 1- 47p! Oli kiva huomata, että taas metsästyskauden ajojen jäljiltä sai oikean vaihteen päälle. Ehkä riistan jälkien tarkistelua vähän tavallista enemmän ja matkalta löytyi mm. rusakan raato...

Toukokuu

6.5. mejäkokeessa (taas) Ilmajoella sai Manta tuloksen VOI 1-49p.!!  Elma sen sijaan haksahti riistaan vaikeassa maastossa ja ylitti sallitun ajan- joten VOI0.

13.5. mejäkokeessa Sauvossa sai Elma iloisesta jäljestyksestään VOI 2-tuloksen ja Tiina (= Lilla My )elämänsä ensimmäisessä kokeessa tuloksen AVO1 -47p. ja oli AVO-koirien paras! Hienosti Tiinalta!

AIKA VIIKONLOPPU !!:

la 19. ja su 20.5 suoritti Manta molempina päivinä VAHI-kokeen hyväksytysti!! Nyt siis Mantan osalta VAHIt ohi ja mahdollisuus suoritaa hirven jäljestyskoe. Ehkä joku päivä....

Su 20.5. osallistui Köpi= R. Kalle Kehveli  Lapuan näyttelyyn ja sai AVO-ERI, Sert, PU1, VSP. Ja R. Lemminkäinen = Enska sai NUO-ERI. Tuomarina Unto Timonen.

27.5. taas Elman kanssa MEJÄ-kokeissa Niinijoella Loimaalla peurojen keskellä...Vaikeassa maastossa yksi hukka ja ajanylitys ->VOI3. Koiraan olin noissa olosuhteissa tyytyväinen....

Kesäkuu

Loma! Ruotsin reissu tehtiin 7-9.6. Manta kävi treffeillä Boknäsets Qnallin kanssa, kaikki sujui ok. Elma ja Helmi oli mukana matkaseurana.

14.6. sai Tiina Närpiön MEJÄ-kokeessa AVO1-40p ja siirtyy siis VOI -luokkaan.

28.6.  osallistuimme Jälkijunan järjestämään mejä-kokeeseen Pedersöressä. Kyösti eli R. Kalle Kehveli teki ekassa kokeessaan vakuuttavaa työtä, tulos AVO1-49p!! Mahtavaa! Eikä Elmakaan pettänyt : VOI1-46p. Kannatti siis ajaa vähän pitempikin matka =)

Heinäkuu

Kyöstiä on pyöritelty näyttelyissä, esim. Kauhavalla PMV-näyttelyssä se sai AVO-ERI ja SA.

11.7. Kokkolassa mejä-kokeessa Elma meni hienosti ja sai tuloksen VOI1-48p.

14.7. Forssan näyttelyssä Elma Käy-eri+Sa, Kyösti eri

21.7. Kyösti Komea sai Mäntsälän näyttelyssä Käy-eri+SERT!!!! Tuomarina Kjell Lindström Ruotsista.

Elokuu

Elman kanssa on yritetty mejäillä: muuten ok, kaunista työtä, mutta vauhti ei päätä huimaa, aika ylittyy.... Motivaatio-ongelma?

6.8. Vehmaalla osallistui Veeti eli R. Luppakorva ekaan MEJÄ-kokeeseen ja sai tulokseksi AVO1-46p.

9.8. Mantalle tyttö-ja poikapentu. Pirteitä lapsia ja äitikin voi hyvin.vesiriista_080812.jpg

 

Kyösti-vesipedon kanssa harjoiteltiin myös vähän VERI-koetta.. Sitä on käytetty sorsastuksessa, joten se toimii aika hyvin.

Vieressä ohjaaja (Ulla) on juuri irrottanut koiran kaisloista ja Kyösti jatkaa telkkä suussa rantaan. Mitä sitä ei koiran eteen tekisi....?

 

11.8. kävivät Kyösti ja R. Lilla My= Tiina Raision näyttelyssä. Kyösti sai käy-eri, SA ja oli PU3. Tiina sai myös käy-eri ja SA ja oli samaten PN3, siskopuolen (sama isä) ollessa ROP. Tuomarina Katrin Lahe.

20.8. alkoi irtipito! Lämmintä vielä, mutta kuitenkin...

26.8. Elma Turun ymp. MEJÄ-kokeessa VOI1-46p. -> FIN JVA!!!

Syyskuu:

Treenattu on- Elma taas heti supin kimpussa, Helmi meni apuun ja tuloksena ehjä Elma... Helmi sen sijaan taistelusta vammautuneena, oikealta puolelta kirsu ja suupieli repeytyneet ja hännässäkin kaksi reikää.

9.9. Kyösti Ypäjällä MÄAJ-kokeessa. Ajoi kaksi täyttä peuraerää ja paljon päälle....

Tuloksena MÄAJ 1-palkinto ja KP pisteillä 84,50. Kokeen paras =)

18.9. edelleen Kyösti: starttasi pitkässä kokeessa ja sai taas peuraerät ja tuloksena

MÄAJ 1 ja pisteet 86.83+KP Ajosta ei saatu siirtymän takia ihan kaikkea ylöskään...

30.9. MÄAJ PM-koe Ilmajoella (Kyöstihän asuu Alavudella) Kyösti sai MÄAJ 1-tuloksen, pistein 74,75 ja oli kisan 4. Ajoeläin jänis, vaikka sorkkakoira varsinaisesti onkin...

JA KYÖSTISTÄ TULI KVA-A!!!! Kolmessa kokeessa...

Lokakuu:

2.10. ajoi Tiina eli R. Lilla My pitkässä MÄAJ-kokeessa MÄAJ 1-tuloksen!

13.-16.10 olimme treenaamassa Åålannissa: Manta, Elma, Kyösti ja Tiina.

la 20.10 Kyösti Turun näyttelyssä . Tulos Käy-ERi

Marraskuu:

Åålannissa taas käyty ja SM-MÄAJ-kisoissa tuomaroitu ja jahdit jatkuu...

Kyöstistä tulee isä-Ronja- narttu ultrattu 15.11, pennut n. 1kk kuluttua.

Joulukuu:

Alkaa lumella ja pakkasilla. Ja its.pvn tienoilla alkaa ensin Elman juoksu, sitten Helmin...

Ja lunta on pian jo aivan liikaa.... Ei pysty mäykky hakemaan eikä kyllä etenemäänkään ajossa.

Myyn piti mennä 7.pv kokeeseen- peruttu liian lumen takia jne..